Kas, kävin taas mökillä

Tänä kesänä vietin mökillä yhteensä ennätykselliset kolme viikkoa. Menköön sekin kesän teemasarjaan asioita ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Kas näin, tässä siis pari kameraan unohtunutta, viimeistä mökkikuvaa ja se oli sitten siinä. Hajaantukaa, täällä maalla ei ole enää mitään nähtävää!

Puolisalaa tosin haaveilen vielä pikaisesta mökkireissusta, uimisesta ja grillaamisesta. Ja purjehtimisesta! Sillein ihan vain pari päivää, vaikka pidennetyn viikonlopun verran.

Kaikkea kanssa! Eihän, Jutta, sinun pitänyt välittää mökkeilystä.

Jostain syystä kirjoitan koko ajan mäkki. Onko tämä sittenkin alitajuinen kaipuu kaupunkiin oman tietokoneen ja kartellun pikaruokalan ääreen? Vai haaveilua ensi juhannuksen perinnereissusta Mikkelin rasvamättölään?

Neiti etsivä ja Lammassaaren salaisuus

Tässä menneellä viikolla käväistiin iltakävelyllä Lammassaaressa toteamassa sama kuin viime vuonnakin: ei vieläkään lampaita. Sen sijaan bongattiin haukka, pari koiraa ja lauma lampaan tapaan äänteleviä lehmiä. Kuitenkin opastekin lupailee lampaita... Epäilen petosta, viekkaita otuksia!

Lehmän lailla kierona kaverina piilotin saarikuvien sekaan pari yksinäistä, muuhun yhteyteen sopimatonta kuvaa. Salapoliisitehtävä: kuka ei kuulu joukkoon?

Oikeaa lähiruokaa ja kesän paras salaattikastike

En ole ihan varma, mikä lähiruoan virallinen oppikirjamääritelmä on, mutta tällä viikolla sanoisin syöneeni sitä ihan oikeaa lähiruokaa. Koska ulkona on tullut vettä lähes taukoamatta koko viikon, olen kääntynyt päivittäin jo valmiina löytyneiden raaka-aineiden puoleen ja syönyt tasan sitä, mitä niistä on saanut. Eli lähinnä erilaisia salaatteja, munakkaita ja muutaman lämpimän leivän.

Otetaan salaatinlehdet, mintun ja basilikan oksat, valkosipulin varret, ensimmäiset kypsät tomaatit, viinisuolaheinät ja ruohosipulit parvekkeen villiintyneestä laatikkopuutarhasta. Lisätään äidin kasvattama kesäkurpitsa, omat perunat ja isän keräämät kantarellit, niin jo alkaa syntyä.

En tiedä, onko Savo Helsingille varsinaisesti lähiruoka-aluetta, mutta parveke on sen verran lähellä, että saanee kompensoida eroa. Tällä viikolla olenkin tainnut hakea kaupasta vain fetaa, sipulia, sitruunoita ja aamupalarahkaa.

Vaikka yrttivoittoisen salaatin kanssa ei välttämättä tarvitsisikaan muuta kuin hyvää oliiviöljyä ja mustapippuria, halusin sen verran hienostella, että väänsin vaihteeksi kastikkeenkin itse. Tämän kesän lempparisalaattikastike löytyi jollain kirjaviinikerhon kerralla ja on alkujaan tarkoitettu parsan ja fetan kanssa tarjottavaksi. Itse olen kuitenkin näin kesällä syönyt sitä hieman tuunattuna ihan minkä tahansa fetasalaatin kanssa.

TARVITSET

Sitruunamehua
Kylmäpuristettua oliivi- tai rypsiöljyä
Minttua
Sinappia
Valkosipulia
Suolaa
Pippuria

Purista kulhoon sitruunamehu - yhdelle hengelle riittää neljäsosa sitruuna, mutta uskoisin samasta määrästä tulevan myös kahden kastikkeet öljyn määrää lisäämällä. Lisää reilu neljäsosa teelusikallinen hyvää sinappia, puristettu valkosipulinkynsi, vajaa puoli desiä öljyä, pieneksi saksittu kourallinen minttua sekä ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita niin, että kastike sakenee. Kaada salaatin päälle juuri ennen tarjoilua. Sopii myös grilliruoan, esim. kalan, kanssa.

Kesän kaunein kimppu

Montako kuvaa on liikaa yhdestä kukkakimpusta? Sanoisin, että neljä (okei, julkaisin jo aiemmin aika monta) on aika sopivasti, jollet ole itse nähnyt sitä elossa kuin vajaat 24 tuntia. Kuten eilisistä parvekekuvista saattoi päätellä, en vieläkään ole raaskinut heittää itse poimimiani rönsyjä roskikseen - ne kun näyttää ihan semihyvältä kuolleinakin. Ainakin ulkoa ja kaukaa katsottuna...

Huomaa myös asunnon ensimmäinen taulu. Eihän tuparilahjaksi saamani Johanna Uhrmanin karhujuliste ehtinytkään pölyttyä rullalla kuin reilut puoli vuotta ennen kehyksiin päätymistään.

Nyt kehyksiä olisikin sitten jo isompi kasa odottamassa sisältöä. Mistä te muut olette ostaneet kivoja, graafisia julisteita? Haaveilin syysretkestä Tukholman Fotografiskaan, mutta ilmeisesti sekin reissu taitaa tältä kesältä jäädä tekemättä.

Sadepäivän ilo eli parveke uusiksi, osa 1

Pakko se on myöntää: typerästi on jo pitkään tullut ajateltua, että kesä loppuu Flow-festareihin. Maanantaina silmänympärysvoide oli loppu, jalkapohjat aristi, ulkona satoi ja kaikki kaverit oli palannut töihin. Tuntui vähän syksyltä ja viikonloppuna pyöräillessä tuoksui jo toiselta kuin keskikesän helteillä. Piti itsekin nöyrtyä ja istua koneelle hoitamaan koko kesän lykättyjä töitä.

Iltapäivästä syksy sai kuitenkin väistyä, sillä posteljooni toi taas kesän eli pari viikkoa odotetut uudet parvekekalusteet. Vaikka sitä kuinka kuvittelisi, että koti on valmis, on se kliseinen "ei koskaan" aina vain niin paljon enemmän totta. Viime kesänä uskoin, etten tarvitse ruokapöytää ulos. Tänä vuonnakin viihdyin aamupalakuppeineni vanhan pikkupöydän ääressä loistavasti ennen kuin eräänä iltana naapurista kuului iloinen puheensorina. Siellä sytyttivät kynttilöitä, kaatoivat viiniä ja kattoivat myöhäisen illallisen parvekkeelle kun itse olin jo menossa nukkumaan.

Arvannette, että kateushan siinä iski. Minäkin tahdon! Joten seuraavana päivänä rymsteerasin vanhat tavarat uusiksi uskossa, että kyllä mulle yksi pöytä tähän mahtuu. Mahtuihan se, sinne meni tilaus ja lopulta ne kamatkin sitten saapui. Juuri sopivasti sen jälkeen kun olin raahannut mökiltä parin 20 vuodeksi latoon hylättyjä Domus-tuoleja kunnostusta odottelemaan. Siihen nekin pääsi (valeeseen) uuden pöydän ääreen Huuto.net-löydettyjen Eamesien viereen.

12 lämpöasteesta huolimatta aamupala on siis maanantaista lähtien syöty parvekkeella. Shortseissa ja tiukasti vilttiin kääriytyneenä, kesä on mielentila! Vielä ehtii grillata, paistatella aurinkoa ja juoda viiniä kynttilän valossa. Onnistuu se sateessakin, mutta lupaan parempia kuvia heti sinä seuraavana aurinkopäivänä. Tosin parvekkeesta tuli niin kiva, että veikkaan istuvani siellä toppatakissa läpi talven.

Ps. Mitkä tuolit hankkisin tuohon antiikki-Domusten kaveriksi, Eamesien tilalle? Kontrasti ja musta viehättää, mutten sentään noita raaski ulos jättää. Ja jos jollain on tarvetta yhdelle valkoiselle Toy-tuolille, ilmoittautukoon - osoite löytyy sivupalkista.

Jutta, mitä lammas sanoo, mitä?

Kävin tänään moikkaamassa mun lempparityyppejä ja samalla keräämässä kotiin jättiläiskimpun kukkia. Sikäli typerää, että nyt pohdin, josko parvekkeelle mahtuisi sittenkin ruokapöydän lisäksi lammas ja kukkiakin ehdin ihastella vain päivän ennen seuraavaa reissua.

Ja lammas muuten sanoo bää ihan tasan samantien, kun heinänkorret loppuu kädestä eikä vieressä ole uutta yli-innokasta lasta (tai Juttaa) tarjoamassa lisää.